Luettuja kirjoja: Markku Envall Jäät lähtevät

Markku Envall: Jäät lähtevät

Markku Envall: Jäät lähtevät

Markku Envall: Jäät lähtevät

ISBN: 978-951-0-29387-4
EAN: 9789510293874
Kirjastoluokka: 84.2
Painos: 1
Painovuosi: 2004
Sidosasu: Sidottu
Sivumäärä: 314s
Koko: 203 x 137 mm

Päällys: Tarina Lounasmaa

Päällyksen kuvat Carl Rosenstein ja Hans Saartjesv

Markku Envall on syntynyt Hämeenlinnassa 1944. Hän on filosofian tohtori, kirjallisuuden tutkija ja kirjailija. Envall asuu Helsingissä ja on julkaissut tutkimuksia, esseitä, runoja, kuunnelmia, aforismeja sekä romaanin. Markku Envall on toiminut Helsingin yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen ja kotimaisen kirjallisuuden assistenttina vuosina 1970–1992 sekä Suomen Akatemian tutkimusapulaisena ja myöhemmin tutkijana 1978–1994. Hän toimi Helsingin Sanomien vakituisena kirjallisuusavustajana 1980–1990.

Envallin harrastuksia ovat koti- ja perhe-elämä, klassinen musiikki sekä lukeminen. Envallin puoliso on ollut vuodesta 1990 lähtien kirjailija Tittamari Marttinen. Heillä on neljä lasta.

Jäät lähtevät on esseeromaani miehestä, jolle virkauran jälkeen aukeaa uusi elämä. Jäät lähtevät, kun hän alkaa kirjoittaa ja hoitaa pojantyttäriään. Ei ole koskaan myöhäistä oppia uutta, ja vapaaksi. Kirjoille eletty elämä avartuu, kun mies katselee, miten vuodenajat kiertävät luonnossa, ikäkaudet ihmisen elämässä, opit ja ilmiöt yhteiskunnassa.

Oma lukukokemus

En ollut lukenut muuta Envallin tuotantoa aiemmin, joten kirjailija oli minulle kokonaan uusi tuttavuus. Kirja sopi hyvin omaan tilanteeseeni v. 2011, sillä olin suunnitellut lähteväni eläkkeelle vuoden aikana ja se antoi myös rohkeutta astua tuo askel, jota olin siirtänyt jo kolme vuotta.

Kirjan rauhallinen, kuulas kerronta saa lukijan helposti kuvittelemaan, että kirja on omaelämäkerrallinen. Se on hyvin todellisen tuntuinen kaikessa viipyilyssään ja mietiskelyssään. Entisen virkamiehen oman työhuoneen perustaminen ja kirjoittaminen, keskustelut vaimon kanssa ja lapsenlapsen mukaantulo hänen elämäänsä virtaa rauhallisesti kuin kirkas, soljuva metsäpuro.

Kirjan esittely ja lainauksia, joiden toivon innostavan blogin lukijaa tutustumaan tähän aivan erityisen merkittävään kirjaan.

Päähenkilö kertoo läksiäisissään pidetyistä puheista ja omasta vastauksestaan. Hän liikuttui vastoin tahtoaan, ei kiitoksista vaan menetyksestään. Hän torjui heidän ilonsa, johon en nähnyt mitään aihetta. Kirjoitettu puhe oli taskussa, mutta hän piti puheen ilman valmista tekstiä.

“Ihminen on työnsä, se antaa yhteisön, joka on sen näyttämö. Ette taida tietää, miten paljon otetaan pois siltä, jolta työ otetaan. Sen tiedon saadaksenne teidän on odotettava omaa vuoroanne. On syytä lähteä siitä, että jäljellä on enää yksi juhla, jossa olen keskellänne ja yhdessäolonne aiheena: hautajaiseni. Enkä voi olla ajattelematta, että tämä juhla on niiden esinäytös, tai kenraaliharjoitus. Te heitätte minut ulos kuin ruumiin, josta on kaluttu se mitä on haluttu. Olen ongelmajäte, mutta älkää surko: pääsette kyllä minusta. Eläke on potkut, joita ei voi hyvittää etsimällä uutta työpaikkaa.”

Kuulijat alkoivat vaivautua. Hän ei halunnut vapaalle, vaan jäädä työpaikkaansa, niin hän ainakin uskoi. Siinä oli mukana ammatin roolia, mallikkaan työmoraalin viimeistä leimahdusta.

Vaikka olin valmistautunut omiin läksiäisiini hyvin, pidin puheeni lähinnä työtovereilleni ja selvisin ilman kyyneliä, vastaavanlaiset ajatukset eivät olleet kaukana.

Kirjan päähenkilön elämä asettu vähitellen aloilleen työhuoneen, kirjoittamisen ja vaimon kanssa käytyjen keskusteluja myötä. Lapsenlapsista varsinkin nuorempi tarvitsee isoisäänsä arkikäytännöissä, mutta kirjoittaja huomaa, kuinka tärkeäksi lapsi muodostuu hänen ”uudessa” elämässään.

Kirjassa jokainen kappale on nautittavaa luettevaa aivan yksinäänkin. Niihin sisältyy sekä pieniä että yleismaailmallisia totuuksia ja pohdintoja eri aiheista. Kirjaa kirjoittava päähenkilö pohtii, miten aloittaisi kirjansa. Olisiko repliikki ta aforismi  hyvä aloitus? Anna Kareninan aloittavaa kuuluisa lause:

“Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”

Seuraavassa päähenkilö miettii suhdettaan työssä vielä oleviin tovereihinsa. Tästä tunnistan myös itseni, vaikka muutama ystävä onkin jäänyt jäljelle työyhteisöstä. Työn ja työpaikan olen nollannut päässäni. Envall kirjoittaa:

”Tähän olen tullut, unohduksen ovelle. Entiset työtoverit eivat pidä yhteyttä; enkä minä. Kontaktin sisältö oli työ, ne poistuivat yhdessä.”

Kaikille vanheneville on tuttua myös tavaroiden etsiskely ja sitähän harrastavat nuoremmatkin. Kuvaus on kaikessa lakonisuudessaan on humoristinen, mutta todellinen kuvaus monen eläkeläisen elämästä:

”Illalla en löytänyt silmälasejani. Ei ollut aavistustakaan, missä ne voisivat olla. Pätkittäin palailevan muistin ja päättelevän järjen avulla aloin etsiä niitä. Päättelin että ne olivat silmilläni, kun luin tuolissani. Muistin nostaneeni ne otsalleni, kun avasin oven Merille. Päättelin: ne ovat eteisessä. Etsin, en löytänyt. Muistin missä vaatteissa olin ollut: paidassa jossa oli rintatasku. Päättelin: olin pannut lasit siihen. Päättelin että rintataskusta katoaa vain kun kumartuu. Muistin milloin olin kumartunut. Kun hain pihalta ruohosipulia. Menin niiden kasvupaikalle Lasit olivat siinä.

Vielä tällainen ketju rakentuu. Sitten kun ei enää, olen pulassa, hoidon tarpeessa, muiden armoilla.”

Kirjan päähenkilö puhuu uupumuksesta, joka vaivaa monta eläkkeellä olijaa, tarkoituksettomuus, kun ei ole pakko tehdä mitään… On helppo ajautua apaattisuuteen, varsinkin, jos ei ole perhettä tai ystäviä ympärillä:

”Outoja polkuja kulkee miehen mieli. Nukun oikean mittaisen, sikeäunisen yön, syön terveellisen aamupalan, kävelen kilometrin auringon kirkastamissa maisemissa, istun rannalla yöstä heräilevää merta tähystellen, hiljaisessa huoneessa valmistan kannullisen Intian parasta teetä, juon sitä sohvalla katsellen ikkunasta vehreää alkukesää. Kaikella tällä etsin vireyttä, mutta saan vain uupumusta.

Tunnetta joskus viisaampi järki väittää: uupumuksen harhaa se on. Jostain syystä pöytään on tultava väsymyksen ja apatian lävitse. Ja aloitettuani jaksan mainiosti ne tunnit, jotka tarvitsen ja jotka riittävät.”

Seuraavassa esseessä tullaan kaikkia kiinnostavan aiheen pariin: älykäs vai viisas? Olen joskus miettinyt, että älykäs olisi lähes luonnostaan myös viisas, mutta en ole löytänyt sille suoraa vahvistusta elämästä. Kirjaa kirjoittava päähenkilö toteaa:

”Enemmän kuin älykäs yritän olla viisas. Älyllä on kysyntää työelämässä, en enää tarvitse sitä. Se avaa tien menestykseen, se erottaa yksilöt toisistaan, se jakaa yhteiskunnan päättäjiin ja suorittajiin. Älykäs perehtyy nopeasti muutoksiin, uusiin tehtäviin ja tilanteisiin, hän menestyy käyttäen niitä hyväkseen, nousee niitä pitkin kuin tikapuita, ei milloinkaan ryhdy vastustamaan niitä. Älykäs tietää että se merkitsisi yhteiskunnallista itsemurhaa.

Mutta viisas kantaa huolta monista arvoista, joista voi tulla tällaisen älyn jarruja: oikeudenmukaisuudesta, solidaarisuudesta, yhteiskunnan kehityssuunnasta.

Älyä mitataan. Tietyn lukeman ylittäneet perustavat älyään keskinäisesti ihailevien yhdistyksiä, mikä ei todista heidän älykkyytensä puolesta.

Mutta viisautta ei voi mitata; se on kvaliteetti, ei kvantiteetti.”

Kirja loppuu siihen, että päähenkilö on saanut kirjansa kustantajalle, samalle, joka julkaisee hänen vaimonsa kirjoja. Lopussa kuvataan luontoa ja syksyn pimeintä aikaa:

Ennen pimeän vallankaappausta, marraskuuta, mustaa kuuta, ja ennen lunta joka rikastaa niukankin valon, luonto tarjoaa oman värinäytelmänsä. Ensi pakkanen karkottaa lehtivihreän silmuihin, lehtiin se jättää heleän kellan ja sakean punan. Puut ja pensaat eivät kuki, ne muuttuvat kukiksi. Ne keräävät vähenevän valon ja heijastavat sen paljoksi. Ne leimahtavat soihduiksi, roihuavat tuulessa. Putoavat lehdet kieppuvat kuin katoavan kirkkauden viime riekaleet, maahan sammuakseen.

Vielä tämä valo ennen pimeää.

Minulla oli vaikeuksia rajata lainausten määrää, koska kirjassa on niin paljon hyvin harkittuja ajatuksia, kuin pehmeälle sammalelle pudoteltuja helmiä, jotka kuuluu poimia talteen.

Toivon tälle teokselle mahdollisimman paljon lukijoita ja se kuuluu ehdottomasti  omaan suosikkilistaani!

Kirja lisäksi on käytetty seuraavia lähteitä: 

http://www.kirjaseuranta.fi/Markku_Envall/

http://www.kiiltomato.net/markku-envall-jaat-lahtevat/

 

 

 

Tietoja Mairetuulikki

Olen valmistunut arkkitehdiksi 1960-luvulla ja toiminut kaavoitustehtävissä 40 vuotta. Muutimme Tampereelta maalle eläkkeelle jäämiseni jälkeen v. 2013 ja SUURI MUUTTO vei niin paljon aikaa, että blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko. Nyt on tarkoitus kirjoitella useammin. Työn ohessa olen puuhaillut monenlaista, olen lukenut paljon ja kaikenlaista, tehnyt käsitöitä ja hoitanut puutarhaa. Olen jotenkin osunut löytämään kulloiseenkin elämtilanteeseen sopivan kirjailijan teoksia, siitä voin kirjoittaa joskus enemmän. Olen pitänyt myös nettikauppaa Lumottu Lahja ja Kortti (www.lahjakas.eu), mutta lopettelen sitä parhaillaan.
Kategoria(t): 2 Kirjastoni esittelyä, Kotimainen kaunokirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus, Lukemiani kirjoja lähiajoilta ja kauempaakin, Suosikit, Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.