Luettuja kirjoja: Maarit Sarasteen kaipuu, 1999

Henrika Ringbom, Maarit Sarasteen kaipuu

Kirjailija: Henrika Ringbom

Kustantaja: Tammi kustannusosakeyhtiö

Painettu: 1999

Alkuperäinen teos: Martina Dagers längtan

Suomennos: Liisa Ryömä

Päällys: Teemu Hämäläinen

Kannen kuva: Teemu Timperi

ISBN: 951-31-1406-6

Kirjailijan ja kirjan esittelyt

Kirjailijan esittely nettikirjakaupassa: Henrika Ringbom on syntynyt Helsingissä vuonna 1962. Hän on valmistunut filosofian kandidaatiksi vuonna 1992. Hän on kirjoittanut kolme runokokoelmaa, ja häntä pidetään yhtenä nuoren polven parhaimmista lyyrikoista. Maarit Sarasteen kaipuu on hänen esikoisromaaninsa.

Ostin tämän kirjan todella epäröiden, koska kansi viittaa kevyeen viihdekirjallisuuteen. Sitä kirja ei kuitenkaan ole. Kirjan esittelyt eri lähteissä ovat keskenään jotenkin kovin erilaisia, jopa niin paljon, ettei uskoisi niiden koskevan samaa teosta.

Matti Pajuniemen esittely:

”Ringbomin kertomus mielen hajoamisesta etenee pelkistetyn vähäeleisesti mutta tehokkaasti. Heti alkusivujen unettomuudesta ja varhaisaamuisesta kävelylenkistä sillan alle viriää henkisen tyhjyyden uhkaava atmosfääri. Ulkoinen menestyminen on pelkkä kiiltävä kuori. Erikoinen piirre kirjassa on sen tapa käsitellä miljöötä. Helsingin keskustaa on pantu vähän uusiksi: Jossain Mannerheimintien paikkeilla kulkee joki, jonka sillan alla päähenkilön flirttailut sisäisten näkyjensä kanssa alkavat. Kielellisesti teos on runoilijan työtä, myös Liisa Ryömän suomennoksen osalta.”                               http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/kirjavinkkejä

Kirjan etukannessa kirjaa esitellään mm. näin:

”Kaikki on kunnossa, kasvot ehostettu ja koti kalustettu. Maarit Saraste liikkuu törmäyksittä tässä maailmassa. Han hoitaa täsmällisesti ja uutterasti sen mitä kuuluu toimenkuvaan Suomen Pankissa, hallitsee inflaatioennusteet ja ennakoi rahamarkkinoiden muutokset desimaalin tarkkuudella.

Vähitellen huolitellun ja tehokkaan Maaritin ilmatiivis peite alkaa hajota, hän näkee ensi kerran oman ruumiinsa kuin arvoituksen. Alkaa syntyä yhteys johonkin muuhun ja sisäpuolelle tihkua jotakin määrittelemätöntä ja uhkaavaa — ja silti houkuttelevaa ja vaativaa. Metsän sisin, metsälammen musta syvyys kutsuu jopa kesken kokouksen.”

”Maarit Sarasteen kaipuu on intensiivinen kertomus sellaisen ihmisen hajoamisesta, jota ei oikeasti ollutkaan.”

Oma lukukokemus

Kirja on minusta oikeastaan pienoisromaani. Viitteet päähenkilön mielenliikkeisiin tulevat arkielämän ohella. Päähenkilön kuvaus on ulkokohtainen eikä sisällä taustoituksia, esim. perhettä. Hänen lisäkseen kuvataan vain muutamaa henkilöä: satunnaista miesystävää, yhtä ystävätärtä, paria työkaveria. Maaritin omituiset tempaukset jäävät perustelematta, mikä aiheutti minussa hämmennystä.Ne eivät ole tavanomaista lenkkeilyä ja luonnossa liikkumista, mitä useat meistä harrastavat. Todellisuuden ja fantasian rajat hämärtyvät ja sitä lisää turha Helsingin keskustan kartan muuttaminen, eihän jokainen kadunkulma ole muutenkaan  kaikille lukijoille tuttu.

Kirjan kieli on runollista ja ilmavaa. Sitä lukee mielellään.

Lainauksia kirjasta

Maarit Saraste tekee Suomen Pankissa työtä, joka on hänelle tärkeä ja jonka hän hallitsee:

”Selaan valuuttakursseja ja pörssikursseja Helsingissä, New Yorkissa ja Tokiossa. Sitten siirryn Tukholmaan, Zürichiin, Lontooseen, Pariisiin ja Frankfurtiin. Teen vielä uuden kierroksen koska kurssit ovat jo ehkä muuttuneet.

Harva puuha on niin rauhoittavaa kuin pörssikurssien tarkistaminen ja sen toteaminen että arviot ovat osuneet oikeaan tai väärään tai ovat vielä hiillostumassa. Se että terästää tarkkaavaisuutensa äärimmilleen jotta rekisteröisi herkistä herkimmän seismografin tavoin pienimmänkin merkin että jokin jossakin on alkamassa liikkua.”

Maaritin elämä tuntuu ulkoisesti olevan järjestyksessä, on oma asunto, auto, työmatkoja ulkomaille ja päättyneen parisuhteen tilalle on löytynyt uusi miesystävä. Unettomuus vaivaa ja hän alkaa tehdä aamulenkkejä ennen työhön menoa:

”Olen huomaamattani kulkenut samaa lenkkiä jonka tavallisesti teen herätessäni aamuyöstä saamatta enää unta.

Tai tein. Ennen sitä kelluvaa takkia.

Siitä on jo yli kaksi viikkoa. Sen jälkeen olen kaihtanut jokea ja Oopperasiltaa. Vaikka ei minun ole tarvinnut tehdä sitäkään. Minulla on ollut täysi työ inflaatioennusteissa eikä yhtään joutoaikaa kaupunkivaelluksille. Jos olen herännyt varhain olen noussut ja työstänyt materiaalia jonka olen tuonut kotiin Pankista.”

Näillä retkillään hän on näkevinään joessa naisen ruumiin, mutta ei ole varma havainnostaan. Hän tuntee, että käy ylikierroksilla:

”Mutta seistessäni siinä jokea katsomassa muistan miten tuona aamuna pakenin kiihtyneenä ja paljastumista peläten sillan ja veden luota Pankkiin oman oveni taakse.

Ja sanon itselleni että näin ei voi jatkua. Sanon sen hyvin painokkaasti.

Minun on ruvettava nukkumaan myös niinä öinä kun Marko ei ole luonani.

Minun on opittava hidastamaan kierroksia omin voimin.”

Sattumalta Maarit lähtee keväisenä päivänä kokemaan kaupunkia hieman tavallista laajemmasti; hän matkustaa lähiöbussilla päätepysäkille ja lähtee metsään kävelemään:

”Auringonpaiste syöksyy suoraan aukiolle ja on melkein tyyntä. On tullut lämmin, minä hikoilen ja riisun myös jakkuni ja heitän sen vasemmalle olalleni.

Sitten käännän kasvot aurinkoa päin ja nautiskelen silmät ummessa. Valo värjää silmäluomet sisäpuolelta punahehkuisiksi, lämpö hyväilee kasvojeni jokaista sopukkaa, tunkee läpi ihon joka pehmenee ja avautuu ja kurkottuu ylöspäin kohti hohtavia lämpimiä säteitä.

Oloni on rauhallisempi kuin hyvin pitkiin aikoihin. Hengitän syvään ja alan jopa nauttia ilmassa leijuvasta kylläisestä ja vähän ällöttävästä hajusta. Haisee mullalta ja mädäntyneeltä ja joltakin pistävän imelältä, ehkä mahlalta tai pihkalta, mitä puut nyt erittävätkään kun pääsevät taas keväällä vauhtiin.”

Maarit käy usein metsässä samassa paikassa metsässä joko bussilla tai omalla autollaan eri vuorokauden aikoihin ja näihin matkoihin liittyy sekä iloa että ahdistusta:

”Mutta sitten erotin uuden äänen. Heikkoa pulputusta kuin veden juoksua halkeamassa.

Liukastelin yli niljaisten puunjuurien kohti pulppuilevaa ääntä ja saavuin korkean rösöisen kallioseinämän juureen Sitä alas virtasi puronen joka solisi kallion halkeamissa Alas päästyä se muodosti pienen joen.”

”Joki kiemurteli sammaleisten kivien välitse, levisi soisilla aukioilla joilla keinahteli niittyvillaa ja osmankäämiä ja hävisi maan alle pienen irkkaanvihreän

suon luona. Jalkani Upposivat syvälle pehmeään sammaleeseen ja kastuivat, mutta jatkoin suoraan eteen päin. Suon tuolla puolen joki tuli taas esiin hieman ohuempana ja kiemurteli korkeiden tummien kuusten lomitse

Lopulta päädyin metsälammelle”

Metsäretkiensä lisäksi päähenkilö jatkaa aamuisia lenkkejään ja alkaa jopa oleskella sillan alla. Sieltä hän löytää kuvan vanhasta maalauksesta, jonka maagiset silmät vaikuttavat häneen niin, että hän kuljettaa kuvaa työmatkallakin mukanaan. Hänen ajatuksensa alkavat harhailla entistä enemmän:

”Herään säpsähtäen.

Avaan silmäni ja näen sillanholvin ylläni ja joen joka virtaa ohitse. Roskat ympärilläni näkyvät teräväpiirteisinä sarastuksessa, joka merkillisen kirkkaana yltää tänne sillan allekin.

Tiedän heti missä olen. Eikä mieleeni tule että voisin olla missään muuallakaan Muistot (vuoteesta, ikkunasta, porisevasta kahvinkeittimestä) jotka alkavat muotoutua saan helposti torjutuiksi. Ilmeisesti tajuan yhäkin että on sopeuduttava tilanteen realiteettejä.”

Kirja lopussa tapahtuu mielen hajoaminen, josta lukija voi tehdä omat päätelmänsä. Maarit on taas sillan alla:

”Ajatus saa minut tirskahtamaan mutta tukahdutan naurun ja vaikka olen nukkunut istuallani kylmällä maalla ja ruumiini on jäykkä en liikahdakaan. Silmieni edessä tapahtuu jotakin mikä saa minut istumaan hiljaa paikallani.”

Loppupäätelmät

Kirja tuntui aluksi hyvin omituiselta, mutta ehkä juuri sen takia se jäi askarruttamaan mieltä. Katsoin, onko kirjailijalta muita teoksia ja löysin jatko-osan tähän romaaniin. Sonjan kertomus on ilmestynyt v. 2005 ja sitä kuvataan Suomalaisen kirjakaupan sivuilla näin:

”Eräänä kevätiltana Sonja matkustaa metrolla Meri-Rastilaan tapaamaan tuttavaansa Maarit Sarastetta ja tämän tytärtä Agnesta. Agnes makaa huoneessaan kuumeessa ja naiset aloittavat pitkän keskustelun, joka loppuu vasta aamun sarastaessa. He käyvät läpi menneitä tapahtumia, joiden luonteesta naisilla on ratkaisevia erimielisyyksiä tai poikkeavia muistikuvia. Henrika Ringbomin Sonjan kertomus on samaan aikaan sekä hienovireinen ja arvoituksellinen psykologinen trilleri että intensiivinen kamariromaani, joka vetää vastustamattomasti mukaansa. Naisten välillä on voimakas ja lähes selittämätön riippuvuussuhde ja kiitollisuudenvelka. Menneisyydestä löytyy ei vain yksi, vaan kaksi ruumista, joiden kanssa Maaritilla tuntuu tarinan edetessä olevan yhä enemmän tekemistä. Onko kyse peräti murhista? Sonjan kertomus kysyy, mitä me lopulta voimme tietää toisesta ihmisestä. Kuinka pitkälle ihmisellä on oikeus mennä kantaakseen vastuuta lähimmäisestään? Kenellä on oikeus päättää toisen ihmisen elämästä? Ja missä olosuhteissa?”

Tätä kirjaa en ole vielä lukenut ja ihmettelen hieman, löytyykö Maarit Sarasteen kaipuu –teoksesta todellakin taustat kaikelle yllämainitulle. Se selviää, kunhan san kirjan käsiini!

Suositus

Suosittelen Henrika Ringbomin teosta Maarit Sarasteen kaipuu kaikille niille, jotka haluavat nauttia kauniista, runollisesta kielestä. Se on avoimeksi jäävä, jännittäväkin kertomus, jonka parissa  ajatukset askartelevat pitkään myös lukuhetkien jälkeen.

Lähteet: Henrika Ringbom Maarit Sarasteen kaipuu

Lahden kaupunginkirjaston kirjavinkit

Suomalainen Kirjakauppa

 

 

 

Tietoja Mairetuulikki

Olen valmistunut arkkitehdiksi 1960-luvulla ja toiminut kaavoitustehtävissä 40 vuotta. Muutimme Tampereelta maalle eläkkeelle jäämiseni jälkeen v. 2013 ja SUURI MUUTTO vei niin paljon aikaa, että blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko. Nyt on tarkoitus kirjoitella useammin. Työn ohessa olen puuhaillut monenlaista, olen lukenut paljon ja kaikenlaista, tehnyt käsitöitä ja hoitanut puutarhaa. Olen jotenkin osunut löytämään kulloiseenkin elämtilanteeseen sopivan kirjailijan teoksia, siitä voin kirjoittaa joskus enemmän. Olen pitänyt myös nettikauppaa Lumottu Lahja ja Kortti (www.lahjakas.eu), mutta lopettelen sitä parhaillaan.
Kategoria(t): 2 Kirjastoni esittelyä, Kotimainen kaunokirjallisuus, Lukemiani kirjoja lähiajoilta ja kauempaakin, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.