Luettuja kirjoja: Helen Kim, Pitkä sadekausi

Helen Kim: Pitkä sadekausi 1998

Helen Kimin kirjan kannen graafinen suunnittelu on Katja Alasen ja etukannen piirroksen on tehnyt John Clapp.

Pitkä sadekausi

Kirjailija Helen Kim

Kustantaja OTAVA

Alkuperäinen teos The long season of rain                                                                         Suomentanut Päivikki Juvakoski-Heino

Julkaisvuosi 1998, sivumäärä 336

Takakannen kirjaesittely

Runollinen, vahvasti omaelämäkerrallinen romaani kuvaa eteläkorealaista arkielämää tarkkanäköisen Chug-hi-tytön näkökulmasta. Tarina kietoutuu Koreoiden karuun historiaan ja murrosten aikaan.

Eteläkorealaisen Chung-hin perhettä ei onnistanut, kaikki lapset ovat tyttöjä. Isälle tämä oli suuri häpeä ja äiti tekee kaikkensa hankkiakseen pojan. Kun perheeseen sijoitetaan orvoksi jäänyt poika Pjong-su väliaikaisesti, kaikki muuttuu. Äiti haluaa kiihkeästi adoptoida pojan, mutta isä ei suostu. Chung-hi ei voi ymmärtää, miksi äiti on niin epätoivoinen ja isä vihainen – miksei hän sisarineen riitä?

Referointi

Kirja kertoo eteläkorealaisen perheen elämästä ja vaiheista. Perheen isä on ehdoton auktoriteetti ja hyvin vähän läsnä perheensä elämässä. Häntä edustaa isoäiti, joka vain harvoin on eri mieltä poikansa kanssa. Perheeseen kuuluu neljä tyttöä ja äiti, joka suree sitä, ettei ole onnistunut saamaan poikaa. Lisäksi on vielä talousapulainen.

Yllättäen erään pitkän sadekauden aikana taloon tulee isoäidin ystävä, jolla on mukanaan pieni poka, jonka muu perhe on kuollut maanvyörymässä. Poka tuli asumaan perheeseen siksi aikaa, että hänelle löydettäisiin koti. Tilaa ei ole kovin paljon ja poika saa nukkua isoäidin kanssa, johon tytöt ovat hyvin tyytyväisiä.

Talo on tyypillinen korealaistalo, tosin heillä oli oma vihannespuutarha, joka ei ollut aivan yleistä. Kirjailija kertoo:

Asuimme siis tyypillisessä korealaistalossa, tosin meillä oli oma vihannespuutarha, mikä ei ollut kovinkaan yleistä tuohon aikaan. Talomme oli hevosen kengän muotoinen, ja sen siipirakennusten välisessä pihassa oli ruusutarha, jossa varhaiskesällä kukki valkoisia, punaisia ja vaaleanpunaisia ruusuja. Keittiö, ruokailuhuone ja apulaisen huone sijaitsivat talon siinä siivessä, joka jäi vasemmalle oleskelutilasta puutarhaan päin katsottaessa. Varasto, sisääntulotila, kylpyhuone ja vierashuone, jonka Chang-hi onni ja minä saimme käyttöömme myöhemmin tuona kesänä, sijaitsivat oikeassa siivessä.

Talon pääosassa, joka yhdisti siipirakennuksia, pääsi oleskelutilan kautta kulkemaan isosta makuuhuoneesta isoäidin huoneeseen, mutta talon muihin huoneisiin oli mentävä ulkokautta.

Rakennuksen seinät olivat ohuet ja keskustelut kantautuivat huoneesta toiseen, vaikka olisi puhuttu kuiskaamalla. Jotta tytöt voisivat kertoa toisilleen asioita muiden kuulematta, he olivat opetelleet lukemaan toistensa huulilta.

Sukuun kuului myös rikkaita tätejä, jotka toisin kuin tyttöjen äiti, voivat tehdä mitä haluavat, mikä on ihmetyksen aihe tytöille. Äiti teititteli isää isää, mutta isä vastasi sinuttelemalla, eli heidän perheessään äiti oli vasta kolmannella sijalla isän ja isoäidin jälkeen.

Lapset eivät yleensä nähneet isäänsä muulloin kuin aamiaisaikaan. Isä työskenteli sotakorkeakoulussa kouluttajana kuutena päivänä viikossa ja matkusti usein ulkomaille konferensseihin. Yleensä hän söi ulkona ja tuli kotiin hyvin myöhään. Isoäiti oli ainoa, joka saattoi siitä huomauttaa hänelle.

Äiti oli aikoinaan saanut hyvän koulutuksen ja työskenteli sodan aikan armeijan palveluksessa. Siellä hän tapasi tulevan miehensä ja lapset eivät lakanneet ihmettelemästä valokuvaa, jossa isä kantaa äidin laukkua. Nykyisin ei sellainen olisi tullut kysymykseenkään!

Kansikuva Pitkä Sadekausi, Helen KIm

Helen Kim: Pitkä sadekausi, kansi Katja Alanen ja John Clapp

Luku soijapapukeitosta

Etelä-Korean tapoihin kuului ainakin vielä 1960-luvulla soijapapukeiton valmistaminen. Keittoa tehtiin niin paljon, että sitä riitti kaikille sukulaisille, naapureille ja muille halukkaille. Keiton tekeminen on kuvattu tarkkaan.

Pääkokkina toimi isoäiti, hän kävi ohjaamassa keiton valmistusta, määräsi montako malia soijapapuja tarvittiin ja kehotti äitiä valmistamaan tuoretta kimchiä päivän kunniaksi.Keitetyt soijapavut jauhettiin jauhinkivillä jauhoksi. Äiti otti soijajauhot, laittoi ne harsokangaspussiin ja väänsi sitä niin, että neste valui pöydällä olevaan astiaan. Tytöt saivat auttaa äitiä tekemään riisijauhoista marmorikuulien kokoisia pyöryköitä.

Nuudelit tilattiin ja tuotiin aamulla. Kun vieraat alkoivat saapua, nuudelit kaadettiin ensin kuumaan veteen ja huuhdottiin kylmällä vedellä. Riisipyörykät keitettiin erikseen ja ne sekä nuudelit lisättiin kylmään soijapapukeittoon. Lopuksi lisättiin jäitä, jotta keitto oli tarpeeksi kylmää. kuumana päivänä keitto maistui sekä vieraille että omalle perheellle.

Kesäloma saarella

Kesäloman aikana pienellä saarella alkaa kriisi, joka johtaa siihen, että äiti kirjoittaa jokaiselle tyttärelleen kirjeen ja lähtee kotoa. Tätä edelsi mm. isän häviäminen saarella ja myöhempi nurja suhtautuminen äitiin. Tytöt ymmärsivät, että oli keskusteltu taas kerran pojasta, jonka äiti haluaisi adoptoida, tällä kertaa jonkun isän aviottoimista lapsista. Isä ei suotunut siihenkään.

Äiti palaa kotiin

Kertoja-minä aprikoi, että äiti on mennyt kotiinsa, oman äitinsä luo. Hän matkustaa sinne, vaikka ei ole koskaan ennen kulkenut bussilla ja löytää äitinsä herkässä tilassa.

Me emme puhuneet kovinkaan paljon, mutta tuo päivä tulee ikuisesti säilymään mielessäni. Tulen muistamaan tarkasti sen kaiken: ensimmäisen linja-automatkan, jonka tein aivan yksin; isoäiti Mmm ruskeaksi lakatun pöydän, jonka pintaa koristivat lumpeenkukkamaalaukset; puolikypsien päärynöiden kirpeän maun ja äidin kämmenen, johon oli jälleen ilmaantunut purppuranpunaisia hampaanjälkiä mutta ennen kaikkea tulen muistamaan äidin katseen, joka oli samalla sekä surullinen että rauhoittava, kuin kauriin kaihoisa katse.

Tilanne päättyy siten, että äiti lähettää tytön takaisin kotiin, mutta antaa tälle hopeketjun, jossa on neitsyt Marian kuva.

Isä käy selvittämässä asioita äidin kanssa ja saa tämän palaamaan kotiin. Orpopoika sijoitetaan varakkaaseen perheeseen ja elämä palaa tuttuihin uomiinsa. Isä alkaa vihjailla, että eläkeikä lähestyy ja hän harkitsee arheen muuttavan Amerikkaan, mutta tätä ei kovin tarkoin käsitellä. Vielä kirjan lopussa on tarkka kuvaus kimchin valmistuksesta haudutuskuoppineen kaikkineen.

Oma lukukokemus

Kirja on kuuluu eri maiden elämää käsittelevään sattumanvaraiseen sarjaan. Käteeni on osunut useita vastaavia kaukoidän elämästä kertovia kirjoja ja on ollut hyvin mielenkiintoista tutustua niihin. Samaa sarjaa on ollut mm. Madeleine Thienin kirja Varmuus. Teos on hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen, osaksi ehkä sen takia, että se kertoo asioista lapsen näkökulmasta. Kirjan tapahtumat ovat vuodelta 1969, jolloin kirjoittaja oli 12-vuotias. Samana vuonna perhe muutti Yhdysvaltoihin ja kirja julkaistiin siellä 1996. Odotan innolla jatkoa perheen tarinaan, mutta ainakaan vielä kirjaa ei ole ilmestynyt. Helen Kim opettaa luovaa kirjoittamista New Jerseyssä, jossa hän myös asuu.

Voin suositella kirjaa kaikille selkeästä tekstistä ja mielenkiintoisista tapahtumista kiinnostuneille lukijoille. Suomennos on nautittavaa kieltä.

Lähteet: Helen Kimin teos

Tietoja Mairetuulikki

Olen valmistunut arkkitehdiksi 1960-luvulla ja toiminut kaavoitustehtävissä 40 vuotta. Muutimme Tampereelta maalle eläkkeelle jäämiseni jälkeen v. 2013 ja SUURI MUUTTO vei niin paljon aikaa, että blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko. Nyt on tarkoitus kirjoitella useammin. Työn ohessa olen puuhaillut monenlaista, olen lukenut paljon ja kaikenlaista, tehnyt käsitöitä ja hoitanut puutarhaa. Olen jotenkin osunut löytämään kulloiseenkin elämtilanteeseen sopivan kirjailijan teoksia, siitä voin kirjoittaa joskus enemmän. Olen pitänyt myös nettikauppaa Lumottu Lahja ja Kortti (www.lahjakas.eu), mutta lopettelen sitä parhaillaan.
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.