Vanha käsityökirja: Eeva Haavisto, Tyttöjen käsityöt 1948

Osaavan käsityönopettajan opaskirja

Eeva Haaviston mukaan käsityön opetusta on haitannut opaskirjan puute ja hän jakaa vuosien varrella tekemänsä muistiinpanot muidenkin käyttöön.

Eeva Haavisto, Tyttöjen käsityöt, 1948 neljäs painos

Vuonna 1948 jo neljänteen painokseen ehtinyt kirja paikkasi aikoinaan käsityön opetuksen opaskirjan puutetta. V. 1957, kun olin keskikoulun toisella luokalla, saimme tarmokkaan opettajan, joka pani käsityön opetukseen vauhtia. Hän ohjasi meitä kaksi vuotta ja tuona aikana kehityin kovasti ja tein mm. lopputyönä v. 1959 14 vuotiaana itselleni leningin, kuten moni muukin luokan tytöistä.

Kirjoittaja jatkaa: ”Koska käsityöalalla kuosit helposti vaihtuvat, on tässä esim. kuvituksessa koetettu välttää kaikkea muuttuvaista ja pohjauduttu ensisijaisesti siihen, mikä meille suomalaisille esiäitiemme perintönä on tärkeintä.”

Kirjan alussa käsitellään erilaisia ommel- ja päärmetyyppejä. Sen jälkeen siirrytään virkkaamiseen, joka ensin tarkoitti pannulappuja ja sittemmin kouluaikana lähinnä pitsien virkkaamista sekä nenäliinojen reunoihin että välipitsien tekemistä ns. päällyslakanoihin, jonka yläreuna käännettiin peitteen ”täkin” päälle näkyviin.

Nykyään virkkaavat miehetkin, mutta tuskin ohuita pitsejä.

Nenäliinan reunaan virkattiin kiinteitä silmukoita, sitä parempi mitä tiheämmin ja tasaisemmin. Sen jälkeen tehtiin monta kerrosta ketjusilmukkalenkkejä ja viimeiseen kerrokseen lenkin päälle nirkko. Siinä sai olla silmä tarkkana, koska virkkauslanka oli hyvin ohutta, samoin virkkukoukku. Lopuksi vielä kirjottiin ohuella langalla monogrammi yhteen kulmaan ja jopa valkokirjontainen kuvio. Hienoa piti olla!

Pitsin virkkausta harjoiteltiin jo keskikoulun ensimmäisellä luokalla n. 10-11 vuotiaina.

Pitsinenäliina.

Puikoilla kutominen eli neulominen(knitting).

Seuraavana kirjassa käsitellään kutomista eli nykykielen mukaista neulomista. Ensimmäisenä opeteltiin kudinmerkit, joita ei tosin aivan heti tarvittu, koska ensimmäinen tehtävä oli kutoa punaisesta puuvillalangasta mallitilkku, johon ommeltiin erilaiset neuleen korjaustavat, esim. sukan parsiminen. Tilkku kiinnitettiin pahvin palaselle, jotta se pysyisi siistinä ja olisi helppo ottaa esille tarvittaessa. Luokkakokouksessa kaverini muisteli  tilkun väsäämistä ja minä arvelin, että se voisi olla tallella.

Merkit neulonta- eli kudinmalleissa.

Merkit neulonta- eli kudinmalleissa.

Neulottu mallitilkku, jossa parsimismalleja.

Ristikkoparsinnallakin saadaan ammottava reikä sukassa parsituksi.

Pykäpistoparsinta Tyttöjen käsityökirjassa

Sukkien ja lapasten kutominen aloitettiin tämän jälkeen. Monosukissa, joita käytettiin hiitokenkien kanssa, piti olla kuviollinen monon päälle taitettava pykäreuna.  Muistaisin, että suunnittelin mallin itse. Muuten sukat onnistuivat hyvin, mutta yritin tehdä neuleesta hyvin tasaista, joka kostautui sillä, että se tuli liian kireäksi. Juuri ja juuri sukkia pystyi pitämään, nythän monosukkia käytetään vain telemark-hiihtotyylissä! Lapasten mallikuviota en muista, mutta peukalonjuuren neulomisessa oli omat konstinsa.

Kuvioneulevarsi koulussa kudotuissa sukissa.

Kuvioneulevarsi koulussa kudotuissa sukissa.

Koristeompelu

Kirjan tekijä lainaa Ch. Wagneria  puhuessaan koristeompelusta: ”On taidetta, joka ei ole maalausta, ei soitantoa, ei kuvanveistoa, vaan joka on niitä korkeampaa. Se on taito henkevöittää aineellista. Naisella on tämä taito vaistona, mutta hänen tulee sitä kehittää. Sen pahimpia vihollisia on konetyö, joka tuottaa tusinoittain esineitä, joilla ei ole pienintäkään persoonallisuuden leimaa. Sen tuotteet ovat tunkeutuneet pukuihin, koteihin, kaikkialle, missä ennen naisen kätevyys kukoisti yhä uusissa ja loputtoman vaihtelevissa muodoissa.”

Tältä pohjalta meitä koululaisiakin pidettiin pätevinä kokeilemaan suomalaisten koristeitten tekemistä esim. etupistokirjonnalla. Sen lisäksi piti tehdä vastaavalla tarkkuudella myös ristipistoliina, josta kerron ristipistomalleja-artikkelissani.

Etupistoliinan kuvio

Etupistoilla tekemäni pieni pellavaliina.

Erilaisia koristeommeltyyppejä harjoiteltiin myös, mm. harakanavarpaita, mutta niistä minulla ei ole säilynyt mitään esimerkkejä enkä muista, tehtiinkö niistäkin joku kokoelmalappunen.

Pohjanmaan reikäommel.

Seuraavaksi siirryttiin muurahaisenpolkuun ja muuhun revinnäiskirjontaan. Se oli aika vaativaa eikä kaikkia tyttöjä innostanut ollenkaan. En ole aivan varma siitäkään, mitkä tekemistäni revinnäistöistä on tehty koulussa ja mitkä muuten vaan asian harrastuksesta. Luulen kuitenkin, että kaikkein vaatimattomin etamiinikankalle tehty pikku liinanen, jonka kuvioraita on alla, on koulutyötä. Se on toteutettu Pohjanmaan reikäompeleella, joka tunnetaan myös leveänä (!) suomalaisena reikäompeleena. Sitä on tehty aivan yleisesti yli maan, mutta meidän päivinämme sitä on varsinaisesti harrastettu Etelä-Pohjanmaalla.

Revinnäisenä tehty kuvioraita kouluajalta.

Eeva Haavisto jatkaa: ”Siellä kansannaiset ompelevat sitä ansiotyökseen esim. Vöyrillä. Ennen on tällä reikäompelulla koristettu kansanpuvuissa paitojen hihansuut, kaulukset, edustat sekä olkapäät, varsinkin sulhaspaidoissa. Kauniisti kirjotut ”sulhashenkselit”, joissa koroste on aivan pitsiä muistuttavaa, olivat käytännössä varsinkin Pohjanmaalla. Ennen oli häätilaisuudessa morsiamen annettava taitonsa näytteeksi sulhasen omaisille lahjoja.  (ja vastaavasti sulhasen morsiamelle- toim. huom.) On selvää, että hän näiden lahjojen valmistamisessa pani kaiken taitonsa liikkeelle. Morsiamen tyttöystävät lahjoittavat hänelle kauniisti koristetun häänenäliinan, johon hän saa lähtöitkunsa itkeä. Näistä lahjaesineistä onkin saatu taiteen kauneimmat reikäompeleet.”  En ole kylläkään törmänny sen paremmin sulhspaitaan kuin -henkseleihinkään,vaikka kuulunkin vanhaan pohajlaiseen sukuun. Kansallismuseosta tai Pohjanmaan museosta saattaisi löytyä esimerkkejä näistä töistä.   Muihin revinnäistöihini palaan Karjalan kirjonta-kirjan esittelyn yhteydessä.

Vaateompelu

Jossain vaiheessa ommeltiin myös puolihame, mutta sen vaiheita en muista. Sen sijaan kotitalousesiliinassa piti olla millilleen oikeat mitat ja sen muistan oikein hyvin.

Kuvassa olevilla henkilöillä on kaikilla samanlainen, itseommeltu kotitalousesiliina. Kuva perhearkistosta.

Kotitalousesiliinoja n. vuodelta 1945.

Kotitaloustunteja varten tehtiin tukevasta puuvillasta esiliina, jonka mitat ja malli oli tarkoin määritelty. En osaa sanoa, kuka määrittelyn oli tehnyt, mutta samanlaista kotitalousesiliina oli käytetty jo kauan, esim. eri kursseilla, joita varsinkin sota-aikana ja sen jälkeen järjestettiin. Esiliina oli ikäänkuin univormu ja vastasi tietyllä tavalla kokkien vaatetusta nykyisin. Essu ommeltiin koneella.

Keskikoulun III-luokalla ompelemani leninki.

Oman leningin ompeleminen oli viimeinen taidonnäytteemme.  Se ommeltiin koneella, mutta koska vielä v. 1959 oli vain harvoissa koneissa siksak-ommel, huolittelu tehtiin käsin. Mallin sai itse valita ja tuolloin leningit olivat kapeauumaisia ja leveähelmaisia. Minun mekossani oli paitapuserokaulus ja kaksoisrivinapitus. Kunnon kuvaa tästä vaatteesta ei ole olemassa, ohessa koulukuvasta leikattu hämärä otos.

Minä pidin koulun käsitöistä. Ne olivat minulle helppoja, koska olin askarrellut käsitöiden parissa aivan lapsesta alkaen. En muista yhtäkään täysin tuskastuttavaa hetkeä, jolloin olisin heittänyt tekeillä olevan työn nurkkaan, vaan ajoittaisista ongelmista huolimatta jatkoin sitkeästi. Välillä oli mottona muunnema sadusta Hiiri kissalla räätälinä:

Hiiri tuli kissalle takkia teettämään ja kun se tuli takkia noutamaan, hiiri sanoi: ”Ei siitä takkia tullutkaan!” ”No, mitä siitä sitten tulisi?” kysyi kissa. ”Tulisi housut!” Viikon kuluttua kissa tuli housujaan noutamaan ja hiiri sanoi: ”Ei siitä housuja tullutkaan, vaan tulisi liivit.” ”No, olkoon sitten!” huudahti kissa. Kun kissa tuli liivejään noutamaan, hiiri sanoi: ”Ei siitä tullut liivejäkään!” Ja kissa taas kyselemään, että mikä siitä sitten tulisi. Hiiri sanoi: ”Tulisi tuluskukkaro!” Tuluskukkaro takkikankaasta lopulta tuli.

Eivät kaikki projektit onnistu toivotusti, mutta kun ahkerasti yrittää, jotain aina valmistuu!

Lähteet: Kässäätkö? Koulukäsityön muistoverkko. Marjo-Riitta Simpanen: Käsityönopetus suomalaiskouluiossa 1800-luvulta nykyaikaan. Heljä Järnefelt: Käsityön opetus on lahjan antamista, 2007

Tietoja Mairetuulikki

Olen valmistunut arkkitehdiksi 1960-luvulla ja toiminut kaavoitustehtävissä 40 vuotta. Muutimme Tampereelta maalle eläkkeelle jäämiseni jälkeen v. 2013 ja SUURI MUUTTO vei niin paljon aikaa, että blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko. Nyt on tarkoitus kirjoitella useammin. Työn ohessa olen puuhaillut monenlaista, olen lukenut paljon ja kaikenlaista, tehnyt käsitöitä ja hoitanut puutarhaa. Olen jotenkin osunut löytämään kulloiseenkin elämtilanteeseen sopivan kirjailijan teoksia, siitä voin kirjoittaa joskus enemmän. Olen pitänyt myös nettikauppaa Lumottu Lahja ja Kortti (www.lahjakas.eu), mutta lopettelen sitä parhaillaan.
Kategoria(t): 2 Kirjastoni esittelyä, Käsityökirjat, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Vanha käsityökirja: Eeva Haavisto, Tyttöjen käsityöt 1948

  1. Päivitysilmoitus: Stenij-Ollila, Karjalan kirjonta 1955 ja projektit esittelyssä | Extempore