Lisää virkkauksia, Mary Olki: Virkattuja vuodepeitteitä, WSOY 1966

Virkattuja vuodepeitteitä 1966, kansikuva

Mary Olki kirjoittaa alkusanoissaan seuraavaa:

”Kahdeksan vuotta sitten ilmestyneen Uuden pitsikirjan alkusanoissa ennustelin, että koska ns. romanttinen suuntaus jo oli alkanut vallata kodinsisustusalaa, se vähitellen saattaisi muuttaa naisten käsityöharrastustenkin luonteen. Ja niin on käynytkin. Parhaillaan on virkkaamalla tehtyjen kodinsisustustöiden vuoro. Virkataan vuoteiden päiväpeittoja ja pöytäliinoja esiäitien mallien mukaan.

Lentäviä lauseita ovat: »Kaikkihan nyt virkkaavat», » Virkkaaminen on oikea pop-harraste» jne. Ja malleista on suuri kysyntä. Pengotaan kesäasuntojen vanhat varastot, käsityöperinteitä vaalivien sukujen aarteet ja kun malleja löydetään, lainataan niitä ystävältä toiselle.

Malleja kysyttiin allekirjoittaneeltakin niin vilkkaasti, että voi sanoa tämän kokoelman syntyneen »Yleisön pyynnöstä» yleisradion ohjelmanimistöä lainatakseni. Ensimmäinen kokemus puuhaan ryhdyttyäni oli, etteivät nämä työt vielä ole niin vanhoja, että ne olisivat joutuneet museoiden kätköihin. Niiden uudestisyntyminen on tapahtunut varsin lyhyen ajan, n. puolen vuosisadan kuluttua.

Mistä sitten tällaiset virkkausmallit alun perin ovat kotoisin? Yleensä voi sanoa että useimmat mallit nykyään jo ovat kansainvälisiä, maasta toiseen kulkeutuneita sieltä täältä lisäpiirteitä saaneita. Etelä-Euroopassa, missä virkkaus monin paikoin kuuluu kansanomaisiin käsitöihin, on myös omia kansanomaisia malleja. Paljon uusia ja käyttökelpoisia malleja syntyy myös sekä Englannissa että Yhdysvalloissa, sillä kummassakin maassa naiset ovat uskomattoman ahkeria virkkaajia. He valmistavat jättiläissuuria päiväpeitteitä ja lattiaa viistäviä suurpöytäliinoja vain omaksi ilokseen ja kotinsa kaunistukseksi. Heitä varten kannattaa luoda malleja ja valmistaa hyviä lankoja, ovathan he lankojen suurkuluttajia.

Tämän kokoelman malleista monet ovat ystäviltä ja tuttavilta saatuja, maassamme jo edellisten sukupolvien aikana virkattuja ja monille varmaan tuttuja, mutta tässä on myös useita sellaisia päiväpeitteiksi sopivia kuvioyhdistelmiä, joita meillä ei aikaisemmin ole virkattu. Toivon kaikista hyötyä ja huvia ahkerille virkkaajille.”

Kirjoittaja kiittää sydämellisesti kaikkia, jotka ovat antaneet valmiita peitteitä valokuvattaviksi ja siten auttaneet tämän kokoelman syntymistä. Erityisesti hän kiittää kauppaneuvoksetar Evi-Maija Hellemaata, maisteri Hulda Kontturia, maisteri Kaarina Visakantoa, taiteilija Hulda Potilaa, rouva Elna Leskistä sekä kaikkia muita monista valokuvattaviksi lainatuista töistä. Edelleen kiitokset saa Stockmannin huonekaluosasto, missä vuoteille asetetut peitteet on valokuvattu. Erityiset kiitokset Olki antaa Esko Rysälle erinomaisesta valokuvaustyöstä.

Kirjassa ei aloiteta virkkausohjeita aivan alusta, koska suurin osa virkkauksesta kiinnostuneista on oppinut perusasiat jo koulussa tai muussa yhteydessä myöhemmin. Pieniä virkkausiohjeita kuitenkin annetaan erikoisemmista tavoista.

”Henkilö, joka hankkii itselleen tämän kirjan, osaa jo ennestään virkkaamisen hauskan taidon. Hän on oppinut sen jo pikkuisena koulutyttönä ja jos työ on häntä huvittanut, on hän virkannut ehkä lakanan pitsiä tai vaikkapa itselleen nykyään niin muodikkaan puseron. Joku toinen on saattanut unohtaa koko taidon, jos jokin muu askartelu on miellyttänyt häntä enemmän. Pian tähän työhön kuitenkin perehtyy uudelleen, jos muotivirtaus sattuu tempaamaan mukaansa.”

Tuttuja malleja

Kirjassa tuili vastaan tuttujakin malleja. Jos kukkaro antaa myöden, minulla on tapana pelastaa ”hyvään kotiin” käsitöitä, vaikka ne olisivat vähän rikkinäisiäkin. Niin kävi vuodepeitteen kanssa, jonka ostin kirpputorilta, vaikka siinä oli ilmiselviä reikiä. Heti alkoi päässä raksuttaa, että mitähän siitä voisi vielä tehdä, nykyisin sanotaan ”tuunata”. Siinä on ehjiä kohtia sen verran, että hyvällä onnella siitä saa neliömäisen pöytäliinan. Palasten irrottaminen toisistaan vähän arveluttaa, ne kun on virkattu viimeisellä kerroksella yhteen.

Tässä kirjassa palasista on myös koottu neliömäinen liina, jonka nimi on ”Kevyt liina vuosisadanvaihteen ajoilta”.  Vuosisadan vaihde tarkoittaa aikaa 1800-1900. Mary Olki kommentoi liinaa näin:

”Kuvan esittämä pöytäliina on virkattu viime vuosisadan lopussa Ahlaisissa. Sitä on käsityötä vaalivassa perheessä säilytetty muistona ajasta, jolloin tämän tapainen työ oli suurinta muotia. Kun se kerran tuli esille perintökirstusta, sille hieman hymyiltiin ja se asetettiin uudelleen kirstun samantapaisten töiden joukkoon. Nyt silloiset hymyilijät penkovat samaa kirstua ja saavat sieltä kauniita malleja niin päiväpeitteitä kuin liinojakin varten.”

Kun tämän mallin tekeminen voi helposti epäonnistua vain kuvioita katselemalla, on kirjassa esitetty työkuvat juuri alusta. Muun pitäisi onnistua valmista palaa katselemalla.

1800-1900-lukujen vaihteesta oleva liina (Virkattuja vuodepeitteitä)

Työmallipala liinasta, kuva Esko Rysä

Ote vanhasta peitteestä

Outoa on mielestäni maininta ”kevyt liina”. Ainakin minun vanha, risa peitteeni on hyinkin painava, koska se on virkattu paksuhkosta kalastajanlangasta.

Liinan kuvio vanhassa peitteessä

Äitini virkkaamat sängynpeitot

Äitini on ollut aina innokas käsitöitten tekijä. Muistaakseni 1980-90 hän virkkasi kaikille lapsilleen parisängyn peitot. Minun peittoni on pitkistä kaistoista koottu ja esitelty artikkelissa Virkattuja peitteitä ja hartiahuiveja. Veljeni ja sisareni saivat peitot, joiden kuviopalat ovat tässä kirjassa kuvatun tyyppisiä. Malli on yhdistettynä hyvin hauskan näköinen ja muistaakseni äidilläni on ollut tällainen peitto jo nuoresta pitäen itsellään.

Äitini virkkama ruutumallinen pala

Helppo ruutumalli kirjan mukaan

En onnistunut ottamaan hyvää kuvaa peitosta kotona käydessäni, mutta se on varmaan tuttu monelle.

Äitini virkkaaman peiton reuna

Vanhempi äitini virkkaama peitto esiintyy myös kirjassa nimellä Komeetta. Sitä on pesty kymmeniä kertoja ja niinpä paloja yhdistävät ompeleet ovat alkaneet ratkeilla hieman ja muutenkin peittoon on tullut jopa reikiä!  Siinäpä olisi taas projekti: Siitä saisi varmaan ainakin kaitaliinan. Pannulappujakin olen suunnitellut. Tekisin ensin paksusta pellavakankaasta pannulapun ja kiinnittäisin  virkatun palan siihen! Kuulostaa hyvältä, mutta riittääkö aika kaikkiin ideoihini?

Peite Komeetta Virkattuja vuodepeitteitä-kirjassa

Komeetta – peite on kirjassa kuvattu Stockmannin huonekaluosastolla. Kuvasta näkyy, että siinä palat ovat hyvin suuria ja muodostuvan tähden mitta kärjestä toiseen on jopa 36 cm. Siihen on käytetty 6 – säikeistä kalastajalankaa. Minulla oleva peite on huomattavasti tiheämpi. Ensin kuvat paloista:

Virkattuja vuodepeitteitä, pala ”Komeetta”

Äitini virkkaama Komeetta-tilkku

Tiheyseroa ei näistä paloista juuri huomaa, mutta se näkyy isommasta kuvasta. Taustavärin muutos tekee kuvasta epätasaisen.

Äitini virkkaama Komeetta-peitto

Ympyrä neliössä

Ympyrä neliössä-tilkut; kuva Esako Rysä

Virkattu tiukka neliö

En ole aivan varma, mistä yllä oikealla oleva tiukasti virkattu neliö on joutunut haltuuni, mutta siitäkin on tarkoitus tehdä pellavakankaan kanssa pannulappu. Ei ainakaan luiskahda kädestä, koska pinnassa on kohokuvioita.

Suomen kansallismuseossa oleva peite

Päiväpeite Suomen Kansallismuseosta

Ei Suomen Kansallismuseossa eikä Helsingin Kaupungin museossakaan ollut kirjan kirjoittamisen aikoihin yhtään virkattua päiväpeitetta. Ensin mainitusta löytyi kuitenkin vanhempaa tyyppiä oleva kankaasta ja pitseistä yhdistelty peite, joka onkin erittäin upea mutta myös suuritöinen. Museon tätä julkaisua varten ottamaa kuvaa seurasi ilmoitus; »Sängynpeitteen valkoisesta pumpulilangasta ja -kankaasta valmistanut v. 1896 käsityönopettaja Berta Nordgren. Peitteen pituus 208 cm, leveys 165 cm!» Kirjassa Mary Olki kertoo myös Suomen kansallismuseossa olevan peitteen tarinaa:

”Tämä peite on tarkoitettu käytettäväksi toisin kuin muut tässä kokoelmassa olevat. Se on valmistettukin aikana, jolloin sängyt olivat päästä vedettäviä ja kokoon työnnettäviä. Kapea sänky saattoi olla kolmiosainenkin, illalla se vedettiin täyteen pituuteensa ja sijattiin sisällä olevin patjoin ja tyynyin kunnolliseksi lepopaikaksi. Aamulla se työnnettiin kokoon ja kaikki sänkyvaatteet taivutettiin hyvin sen sisään sopiviksi ja niistä syntyikin korkea pino, joka sitten peitettiin jollakin kauniilla »täkillä». Usein kuului pinon päälle vielä pari-kolme koristeltua tyynyä. Tällaisen vuoteen peitoksi tarvittiin juuri tuollainen erityisesti päistään kaunis peite.

Tällainen vuode vaati verrattain pienen tilan huoneessa, usein sen paikka oli kulmittain nurkassa. Tämäntapaisia vuoteita ei onneksi enää käytetä emmekä siis valmista niihin sopivia peitteitäkään. Mutta voihan tuon komean reunapitsin kiinnittää peitteen pitkäänkin reunaan ja jättää päät ilman”

Peitteen kangasosa on kirjottu valkoisella kansanomaista mallia käyttäen. Viimeinen kerros saattaa kirjan kirjoittajan mielestä olla jo hieman liikaa muutenkin ylen koristellussa työssä.Hän miettii olisiko ollut viisainta jättää pois toistensa päälle pyrkivät ympyrät, siten mallista olisi tullut yhtenäisempi.

”Kysymyksen alaisia ovat mallissa ylen tiheät ristipylväät välipitsien reunoissa ja monet revinnäisraidat. Tuntuu siltä, että työ ehkä onkin tarkoitettu työ- ja taidonnäytteeksi. Kangaskin on kotona kudottu juuri sen levyiseksi kuin työssä on haluttu sen olevan, joten kangasosia ei ole tarvinnut päärmätä.”

Nyt jälkikäteen katsottuna peite on juuri sellaisenaan kaikkine koristeellisuuksineen hieno esimerkki kansantaiteen ja -osaamisen korkeasta tasosta 1800-1900 vaihteessa Suomessa.

Lähteet:

Mary Olki: Virkattuja vuodepeitteitä 1966 WSOY, kuvat Esko Rysä, nidottu 91 kuvaa, 33 peitteen mallia, 10 pöytäliinaa, 3 kaulusta ja kauluksen kaavaa sekä pitsipuvun malli

Kirjoittajan kokoelmat, suvun kokoelmat

 

 

 

Tietoja Mairetuulikki

Olen valmistunut arkkitehdiksi 1960-luvulla ja toiminut kaavoitustehtävissä 40 vuotta. Muutimme Tampereelta maalle eläkkeelle jäämiseni jälkeen v. 2013 ja SUURI MUUTTO vei niin paljon aikaa, että blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko. Nyt on tarkoitus kirjoitella useammin. Työn ohessa olen puuhaillut monenlaista, olen lukenut paljon ja kaikenlaista, tehnyt käsitöitä ja hoitanut puutarhaa. Olen jotenkin osunut löytämään kulloiseenkin elämtilanteeseen sopivan kirjailijan teoksia, siitä voin kirjoittaa joskus enemmän. Olen pitänyt myös nettikauppaa Lumottu Lahja ja Kortti (www.lahjakas.eu), mutta lopettelen sitä parhaillaan.
Kategoria(t): 2 Kirjastoni esittelyä, Käsityökirjat, Keräily Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Lisää virkkauksia, Mary Olki: Virkattuja vuodepeitteitä, WSOY 1966

  1. Päivitysilmoitus: Elsa Rapeli: Virkattuja pikkuliinoja 1960 | Extempore