Tietoa kirjoittajasta

 

Ote ystäväni MIrja Muurimaan ottamasta kuvasta

Ote ystäväni Mirja Muurimaan ottamasta kuvasta

Olen v. 2011 eläkkeelle jäänyt pitkän linjan virkamies – olin asemakaavoittajana yli 40 vuotta. Kaavoituksesta ja arkkitehtuurista en kirjoita, jätän sen muille. Perheeseeni kuuluu Mies ja kaksi aikuista tytärtä. Asuin 37 vuotta samassa omakotitalossa Tampereella. Talo oli tavallinen rintamamiestalo, mutta puutarhaa on riittävästi! Nyt olemme muuttaneet maalle ja muutto on aiheuttanut pitkän tauon blogin pitämiseen. Nyt alkaa olla melkein valmista, joten ehkä ehdin kirjoitella silloin tällöin.

Työn ohessa olen puuhaillut monenlaista, olen lukenut paljon ja kaikenlaista, tehnyt käsitöitä ja hoitanut puutarhaa luomuhengessä (eli rehevyys ennen kaikkea).  Kun täytin 50 vuotta koin jonkinlaisen heräämisen ja ryhdyin maalaamaan, mutta en suinkaan tauluja, vaan koristemaalausta… Taiteen tekemiseen pidän rimaa liian korkealla, johtunee koulutuksen ortodoksisuudesta 1960-1970-luvuilla.

Pidän myös pientä nettikauppaa Lumottu Lahja ja Kortti.

8 vastausta kohteessa Tietoa kirjoittajasta

  1. Ml Uusimaa sanoo:

    Eikö jotain nenäliinaa väsätty koulussa ja reunat ommeltiin ns. pakotetulla reikäompeleella. Äiti teki reikäommelta esim. lakanan reunaan ja joitakin liinoja. Hänellä oli sellainen kaksi rengasta, joiden väliin kagas kiristettiin ja ainakin toisessa renkaassa oli jokin ruuvisysteemi, jolla sai kankaan kiristettyä.

    Onkohan Jarkan yhteyksissä vikaa, koska en saanut loppuosan kuvia näkyviin. Oli vain ruksi yläkulmassa.

    Tuollainen tyttöjen askartelukirja olisi minulle tarpeen näin aikuisenakin, tumpelo, kun olen käsitöissä. Toisaalta silmäni ovat niin huonot, ettei oikein tarkka työ onnistu.

    Ihmettelin, miten paljon sait aikaan käsilläsi lapsena. Taitaa vain olla niin, että veri ei minua ole oikein vetänyt ompelemiseen ym. Äiti ompeli- minä leivoin.

    Odotan jatkoa
    t. Maija Liisa

    • Mairetuulikki sanoo:

      Aloitin jo ennen kouluaikaa, kun asuimme vuokralla ja myös vuokraemäntä oli kova käsityöihminen. Sen takia varmaan äiti tuli niin hyvin hänen kanssaan toimeen. Liinojen ”merkkaus” oli niin aikuismaista, että sitä harjoittelin mielelläni. Askarteluun innostuminen oli oikeastaan tuon kirjan ansiota.

      Pitäisi niiden kuvien avautua, mikähän siinä on?

      Hienoa, että joku odottaa lisää, tuntuu joskus, että turhaanko näitä väsäilen. Kiitos sinulle!

      Mairetuulikki

  2. Onerva Lääperi sanoo:

    Oletko nähnyt seuraavaa kirjaa? Voisit pitää tästä – Onerva Lääperi: Kirjo mummolan malliin, Minerva, 2012

    • Mairetuulikki sanoo:

      Hei!
      Kiitos vinkistä, kirja(si?) ei ole tuttu. Se on niin uusikin, etten ole onnistunut sitä mistään bongaamaan. Kirjakaupoistako löytyy? Luulen, että pitäisin siitä kovasti! Kerro, jos saan kirjoittaa siitä blogiin (kunhan se nyt ensin löytyy) ja käyttää muutamia kuvia!

      • Onerva Lääperi sanoo:

        Hei,

        Huomasin nyt vasta kysymyksesi. Kirja löytyy kirjakaupoista, kuuluu ainakin S-linjan ja Suomalaisen kirjakaupan ja INFO-kirjakauppojen valikoimiin. Toivottavasti paikkakunnaltasi löytyy. Yleensä paikallisista kirjastoistakin löytyy. Onnea nyt vain etsinnälle. Saat mielellään kirjoittaa siitä. Toivottavasti pidät!

        • Mairetuulikki sanoo:

          Hei!
          Löysin kirjan nettikirjakaupasta!Kiitos, että saan kirjoittaa siitä. Pidän kirjasta, tottakai.

  3. Krista sanoo:

    Hei. Huomasin blogissasi kivan kirjaesittelyn rekipeitoista. Toivottavasti ei haittaa, että linkitin sen omaan käsityöblogiini, sillä inspiroiduin samaisesta kirjasta kovasti ja tein kirjotut villakangaslapaset lapselleni. http://helmojajahepeneita.blogspot.fi/2016/10/inspiraationa-rekipeitot.html terv. Krista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *